No, viimeinkin mami (Mirja) purkautuu:

Koirankasvattajahan on tunnetusti vastuussa kasvateistaan myös ns. kriisitilanteissa, nämä neitoset haettiin tiistai-iltana takaisin kotiin omistajan sairastuttua vakavasti.
Maanantaina tuli soitto perheen tyttärien taholta että koirat menevät eläinsuojeluyhdistykselle ellen pysty ottamaan niitä kotiini. Siinähän ei kun kiireesti vannomaan että haen ne pikimmiten kotiini. Seuraavana päivänä sitten sovimme että haen iltalypsyn jälkeen koirat, no, kotona olimme takaisin 2.00 kieppeillä, ja siinä hetken aikaa ihmeteltyämme tuutumaan selvisin 2.30 kieppeillä ettei yöunet millään jääneet kovin pitkiksi...

Nyt kotona katseltuani näitä lapsukaisiani, (molemmat ovat syntyneet meillä Kuukin lapsina) niin tykkään todella näistä neideistä! Ovat kilttejä, tosin ensimmäinen erimielisyys meillä oli tänä aamuna Cindyn kanssa: neiti kun päätti että häneltä ei kynsiä leikata! Leikattiinhan ne, tosin pienen sylipainin kanssa... Korvien takaa myös selvitettiin tumput suoriksi ja varmaan eka tassutrimmikin meni pitkään aikaan samoin tein... 
Ruoka on maistunut tytöille hyvin, eikä vatsakaan ole reistaillut mokomasta paikanvaihdoksesta huolimatta, hyvähermoisia koiria täytyy sanoa :)

Tässä hieman kuvamaistiaisia neideistä, älkää järkyttykö vaan katsokaa upeaa rakennetta kun kerrankin pääsee katsomaan karvojen alle...
Minä en ole näitä neitejä kerinyt, vaan edellinen omistaja.

827772.jpg

Cindy (Forsooth My Glamour Gem) 5-vuotiaana

827784.jpg

Tässäpä näkyy upea rakenne parhaimmillaan...

827796.jpg

Cindyllä on siis aivan mielettömän upea rakenne! Liikkeet ovat sen mukaiset

827801.jpg

Peipzy (L. Kisses N´Love) 3-vuotiaana

827814.jpg

Tällä neidillä on karva jo ehtinyt kasvaa