Pääsiäinen on mennyt meillä iloisen risusavotan merkeissä. Paikka on semmoinen jo puskittumaan päässyt luonnonlaidun johon eläimet eivät ole päässeet muutamaan vuoteen ja tulos on sen mukainen: Luonto mokoma meinaa ottaa vallan siellä! No alueelle on näytetty raivaussahaa ja moottorisahaakin ja me olemme auttaneet mamia läjäämään niitä risuja ja melkeinpä jo puita isoiksi kasoiksi jossa ne saavat sitten kuivua omia aikojaa kevättuulten puhaltaessa. Kamera ei ole sattunut vielä kertaakaan mukaan tuonne puuhamaahan :) Täytyypäs mamia muistuttaa että ikuistaa meidätkin työn touhussa kun kiskomme ja revimme niitä rankoja joka suuntaan...

No, tänään mami hoksasi, että Iissä alkaa ne NÄTO-harjoitukset tänään (klo 18.30) ja jatkuvatkin joka keskiviikko kesäkuun loppuun saakka. No, mami ei tänään vielä ehtinyt meitsiä sinne viemään kun hoksasi vasta iltapäivällä vähän ennen navettaan menoa että nyt ne alkaa... Sinne sitten ens keskivikkona ja samalla testaamme ne uudet "stringit" jospa joku ehtisi ottaa kuviakin paikan päällä meitsistä? Paikkahan on siis Iissä Palolaitoksen pihalla, välillä saattaa tulla hälytyskin ja mekkala on sen mukainen, ei haittaa kaikkeen on totuttava jopa paloautojen ääniin :)

Niin ja hinta ei päätä huimaa: 1 euro per kerta! Ja tottakai rokotukset on oltava kunnossa niin kuin meitsillä ja niitä mahdollisia tuotoksia varten mami saa varata kakkipussin ja tietty paaaljon makupaloja (slurp)! Siispä nyt alkavat ne viralliset "pellehyppelyharjoitukset" Raattia varten... Hihi!